Verkkosivustoja on ylläpidettävä jatkuvasti ja aika ajoin ne kannattaa uudistaa kokonaan. Nyt oli aika tehdä täydellinen uudistus Corellian pitkään palvelleelle sivustolle. Pelkkä päivittäminen ja muokkaus ei enää riittänyt.
Usein sivustouudistus ymmärretään vain visuaalisena uudistuksena mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Muutoinkin sivustouudistusta kannattaisi miettiä tietoteknisenä hankkeena, jossa haetaan hyötyjä toiminnallisuudesta. Pelkkä ulkoasun muokkaus riittää harvoin perusteluksi.
Onnistuneella sivustouudistuksella haetaan ja saadaan myös muita hyötyjä. Hyötyjä, jotka eivät näy pelkästään vierailijoille vaan jotka realisoituvat erityisesti ylläpidolle ja helpottavat yrityksen muita toimintoja. Niin tälläkin kertaa.
Hieman historiaa
Aiempi sivustomme luotiin jo nettiajanlaskun mukaan erittäin kauan sitten. Sivusto toimi hyvin ja teki tehtävänsä mutta se ei enää palvellut parhaalla tavalla yrityksen muita hallinnollisia toimintoja. Corellia myy kursseja, joihin liittyy valtavasti aikataulutukseen, resursointiin, kurssi-ilmoittautumisiin ja kurssilaisiin liittyviä toimintoja. Näiden töiden virtaviivaistaminen ja automatisointi oli uudistuksen tavoite.
Kurssien ilmoittautumisjärjestelmä oli aiemmin ostettu ulkoiselta palveluntarjoajalta, minkä vuoksi kurssien sisällöt ja esittely rakentuivat sivustolla mutta aikatauluttaminen ja ilmoittautumistietojen hallinta ulkoisessa järjestelmässä. Tämä sinänsä ei ollut väärin, mutta järjestelmä perustui teknisesti sellaiseen WordPress-lisäosaan, jonka jatkokehitys oli nyt päättynyt ja jolle ei ollut korvaajaa. Aiempi sivuston rakenne, jossa jokainen kurssiesittelysivu oli oma WordPress-sivu, ei myöskään mahdollistanut tietojen ”automaattista” päivittymistä eri sivujen välillä ja edellä mainittujen taustatoimintojen helpottamista.
Sivustouudistuksen toteutusvaihtoehdoista
WordPress on erittäin joustavasti muokattava järjestelmä, joka saadaan mukautumaan lähes tarpeisiin kuin tarpeisiin. Valmiita lisäosia ja toteutusmahdollisuuksia on runsaasti. Ja milloin valmista toteutusta ei ole, voidaan ratkaisu toteuttaa omalla koodauksella.
Täysin räätälöidysti koodattu sivusto on taatusti parhaiten käyttötarkoitukseensa optimoitu mutta sen toteuttaminen ja myöhempi muokkaus tarpeiden muuttuessa voi olla työlästä ja kallista. Liian työlästä ollakseen kannattavaa ja liian kallista tilata ostopalveluna. Valmiisiin ratkaisuihin ja sivunrakennuslisäosiin perustuvilla ratkaisuilla, jos sellaisia on, on omat hyötynsä ja haittansa, minkä vuoksi päädyimme kompromissiin tekniikoissa.
Kurssit ja kurssihallinta toteutettiin pitkälti räätälöidysti itse koodaamalla ja muutoin sivuston ulkoasu ja rakenne toteutettiin sivunrakennuslisäosaa hyödyntäen. Tähän tarkoitukseen valitsin Elementor-sivunrakennuslisäosan ja siitä sen Pro-version, jonka avulla sivustolla voitiin hyödyntää kurssien dataa dynaamisesti.
Miten sivusto saatiin pienentämään hallinnollista työtaakkaa?
Aiemmassa sivustossa jokainen kurssi oli oma erillinen sivu. Samoin jokainen kurssikategoria, jolla oli esitelty ja lueteltu aihealueen kursseja jne. Tieto ei kuitenkaan automaattisesti päivittynyt sivujen välillä, joten tarkoitukseen suunniteltiin oma järjestelmä.
Kurssit
Corellian sivustolla kurssit on toteutettu Custom Post -tyyppisinä artikkeleina, joille luotiin oma kustomoitu taksonomia (kategoriat). Kurssityypin sisältö on vakioitu ja toteutettu Advanced Custom Fields (ACF) -tekniikalla. Näin jokaisella kurssilla on sama rakenne ja kurssien artikkelityypille voitiin luoda oma sivupohja, joka taasen luonnistui helposti Elementorin avulla. Sivupohjaan voidaan hakea dynaamisesti ACF-kenttien arvoja ja omalla kurssikategoria-taksonomialla saman aihealueen kursseja voidaan listata kategoriasivuilla. Tai luoda kurssilistauksia muilla ehdoilla. Samalla ylläpito helpottui, sillä nyt uuden kurssin lisääminen tai olemassa olevan kurssin tietojen muokkaus päivittyy automaattisesti kaikkialle sivustolla.
Tiedot pysyvät oikeina ja työmäärä pieneni merkittävästi.
Kurssi-ilmoittautumiset ja kurssien hallinta
Kurssien hallinnointiin rakennettiin Microsoft Power Apps -tekniikoilla kurssihallintajärjestelmä, jolla resursointi (aikatauluttaminen) ja ilmoittautumistietojen hallinta ja asiakasviestintä saatiin automatisoitua. Uudella sivustolla ilmoittautuminen tapahtuu suoraan Corellian omalta sivustolta. Ilmoittautumislomake on suoraan kurssikuvauksen sivulla. Kaikki ilmoittautumiseen liittyvät toiminnot ovat myös omassa hallinnassamme.
Ilmoittautumisen tiedot siirtyvät lomakkeelta Power Apps:lla toteutettuun järjestelmään, joka hoitaa mm. viestien lähettämisen ja tietojen siirtämisen taustajärjestelmiin.
Sivustouudistus on siis ollut enemmän toiminnallisuuden uudistusta kuin pelkkä visuaalinen uudistus. Visuaalisuutta silti unohtamatta.
Miksi Elementor
Moni WordPress-kehittäjä ylenkatsoo valmiita sivunrakennuslisäosia ja uskoo enemmän omaan kehitystyöhön. Mielestäni työkalut pitää valita tarkoituksen mukaan ja meidän tapauksessamme tällä valinnalla saatiin enemmän hyötyä kuin muilla toteutustavoilla. Elementor on erittäin tehokas ja moneen kykenevä sivunrakennuslisäosa ja -tekniikka. Sitä ei pidä arvioida pelkästään työkaluna, jolla voi rakentaa erinäköisiä sivuja vaan tekniikkana, jolla voidaan automatisoida monia sivuston toimintoja.
Oikein käytettynä Elementor on erittäin tehokas työkalu.
Elementorin avulla pystyin luomaan helposti muokattavat sivupohjat eri sivutyypeille, sivujen ylä- ja alatunnisteet sekä valmiita osia sivuilla käytettäväksi. Uudistuksen myötä sivuston ylläpito ja muokattavuus helpottui ja tehostui huomattavasti.
Yleisesti sivustouudistuksesta
Onko kaikki valmista? Lyhyt vastaus – ei. Oikeastaan webissä mikään ei ole koskaan valmista tai täydellistä. Kehittäminen on jatkuvaa ja vielä on paljon tehtävää. Tekeminen ei lopu milloinkaan, sillä jatkuvalla kehittämisellä varmistetaan sivuston toiminta tulevaisuuteen.
Jos olet kiinnostunut toteuttamaan itse sivustosi ja haluat oppia enemmän WordPressistä ja Elementorista sekä niiden mahdollisuuksista, tutustu kurssitarjontaamme. Löydät WordPress-aiheiset koulutukset osoitteesta https://corellia.fi/wordpress/