Tekoäly on ”tehnyt tuloaan” graafiseen suunnittelun ja kuva- ja video työnkulkuihin toden teolla nyt reilun pari vuotta. Aivan pioneerivaiheen alkuaikoja en tähän laske mukaan, koska oikeasti käyttökelpoista materiaalia ei joko tullut, tai sen aikaansaaminen oli satunnaista, monimutkaista ja todella aikaa vievää. Mutta nyt asiat ovat ja aika lailla toisin. Jos teet markkinointimateriaalia, kuvia, grafiikkaa, videota, niin tekoälyhärvelit ovat jo käyttökelpoisia monessa työskentelyn vaiheessa. Photoshopissa, Illustratorissa ja InDesignissa tekoäly on juuri siellä mihin se minusta parhaiten sopii, omissa duuneissa ja tiedostoissa. Toisaalta Midjourney, Flux, Open AI:n Chat GPT, Ideogram jne. ovat aivan huikeita kuva- ja grafiikka tehtaita, joilla luotua aineistoa käytetään mainonnassa jo täysin arkipäiväisesti. Ja toki Chat GPT ja kumppanit auttavat vaikkapa tekstituotannossa. Tekoälyllä on toisaalta ollut haasteensakin. Hankalimpana ehkä se, kuinka saada *juuri oikeanlainen * ja hallittu lopputulos. Iterointiin ja hinkkaamiseen on mennyt aikaa aivan tolkuttomasti ja räätälöityjen tekoälymallien luominen ja vaikkapa Comfy Ui työnkulut ovat vaatineet aika paljon reipasta nörttihenkeä ja tunkkaamista erilaisissa oudoissa ympäristöissä. Tämä on nyt muuttunut, ominaisuudet ja mahdollisuudet, jotka ovat aiemmin vaatineet erikoisympäristöjä, monimutkaisia asennuksia, tilejä sovelluskehitysympäristöihin jne. ovat nyt saapuneet selaimessa käytettäviin valmissovelluksiin. Eli aidosti normaalin tietotyöläisen käytettäväksi!
Huhtikuu 2025-merkittävien päivitysten kuukausi
Listataanpa merkittävimpiä uutuuksia:
- Chat GPT:n kuvageneraattori
- Midjourney V7
- Adobe Firefly 4 ja 4 Ultra
- Kling Ai 2.0 (video)
- Higgsfield Ai (Video)
Käydään nyt läpi vimpain kerrallaan, että miksi tästä kannattaa nyt vouhottaa? (Tarina on helposti hiukan pitkä, koita malttaa lukea loppuun asti 😉
Chat GPT
Kirjailin viime kuun alussa heti blogiin, kun uusi kuvagenraattori tuli Chat GPT-asiakkaille käyttöön, sen artikkelin voit lukaista täältä: https://corellia.fi/chat-gpt-uusi-kuvageneraattori/
Yleisenä havaintona se, että loikka aikaisempaan Dall-e malliin on aivan huima. Lisäksi referenssikuvien avulla voi todella helposti luoda uusia versioita esim. tuotteista. Some täyttyi hetkessä erilaisista esimerkeistä ja meemeistä. Meemittelyä auttaa mainio tekstin ymmärrys ja toistokyky. Kaiken kaikkiaan moni asia mullistui tuon mallin myötä.


Midjourney V7
Heti kohta perään julkistettiin Midjourneyn V7 Alpha, ehkäpä jopa hiukan Chat GPT julkaisun paineistamana. V7 on uusi kuvantamismalli, ja sellaisena kehittyneempi kuin edeltäjänsä. Julkaisun hetkellä alpha-versio ei vielä kaikilta osin toiminut täysin virheettä, mutta puheohjaus mahdollisuus, Draft mode nopeaan iterointiin ja joiltain osin parempi ja yksityiskohtaisempi kuvajälki olivat askellusta eteenpäin. Ensimmäisessä katsannossa jäin kaipaamaan tarkempaa hahmon hallintaa (Character consistency): Katso kommenttini linkkarissa .
Sitäpä ei sitten tarvinnut odottaa kuin kuun loppuun (vai meniköhän vapun puolelle), kun sekin tulla tupsahti, uuden Omni -reference (–oref) toiminnon myötä. Lyhyesti Omni reference mahdollistaa ladatun kuvan perusteella, henkilön, hahmon, tuotteen, tahi muun objektin upottamisen tekoäly luomukseen. Ja juuuri tätä moni on eniten kaivannut Midjourneyssä, helppoa tapaa saada sama asia toimimaan eri konteksteissa. Sanoisin suurimmaksi uudistukseksi työkalussa pitkiin aikoihin!

Adobe Firefly
Turha sitä on piilotella, tällaista pitkän linjan Adobe-heeboa on aina välillä angstaillut, kun tuntuu että Adobe himmailee ja vitkuttelee noiden päivitystensä kanssa, kun muu maailma tuuttaa päivitystä pää märkänä viikoittain ;). Mutta Adobella on oma linjansa. Ensinnäkin tekoäly toimii pääosin mainiosti Photoshopin ja Illun sisällä. Samaa kontrollia oman aineiston muokkaamiseen tekoälyllä ei oikein muilla ole. Toinen juttu on se, että Adoben älyä ei opeteta netistä haalatuilla (varastetuilla!) kuvilla. Se on toisaalta rajoittanut kuvamallin kehittämistä ja esim. tunnettuja brändejä ja hahmoja ei voi tuottaa. Tähän on nyt tullut muutos nokkelalla tavalla. Adobe on avannut Firefly työkaluihinsa kolmannen osapuolten tekoälymallien käyttömahdollisuuden! Mukana tällä hetkellä ovat Chat GPT, Google ja useampi Flux-malli. (Fluxit toimivat tällä hetkellä vain erillisen Boards-toiminnon sisällä). Tämä on jälleen yhdenlainen mullistus jota olen itse toivonut. Toivottavasti tahti jatkossa kiihtyy ja nämä saadaan horioppia upotettua myös esim. Photarin sisään. Toistaiseksi ainakin näiden ulkopuolisten mallien käyttäminen vaatii erikseen maksullisen Firefly lisenssin hankkimisen.
Tämän uutispommin varjoon uhkaa jäädä Firefly Image 4, joka on taas uusi versio Firefly tekoälymoottorista. Lisäksi tarjolla on myös uusi versio 4 Ultra, jonka tarkoitus on olla tarkin Adoben tarjoama malli. Sen käyttö vaatii erikseen maksullisen Firefly-lisenssin CC-lisenssin lisäksi. Uusi Firefly-versio mahdollistaa myös natiivin vektorikuvantamisen SVG-muotoon selainkäyttöliittymässä. Jo aiemmin Firefly-työkaluun tuli videoiden luomismahdollisuus.
Kokonaisuutena Firefly-ekosysteemi muuttui jälleen paljon kiinnostavammaksi näiden uudistusten myötä.

Kling 2.0 -käyttökelpoisia videoita tekoälyllä
2025 tulee olemaan tekoälyvideoiden vuosi. Videoiden luomisessa on ollut samat haasteet kuin tekoälykuvantamisessa aikanaan. Millään ei meinaa tulla käyttistä! Mutta tilanteeseen on nyt tullut selkeä muutos. Työkalulle voidaan antaa referenssikuvia, joissain tapauksissa useampia ja näiden kuvien perusteella lopullinen video sitten ilmiinnytetään. Huhtikuussa julkaistu Klingin versio 2.0 toi ison muutoksen taustalla toimivaan videomalliin ja nyt homma todellakin toimii! Esimerkiksi somemainoksiin ja shortteihin voidaan luoda sisältöjä, jotka ovat aidosti käyttökelpoisia, ilman aivan loputonta säätämistä, kunhan tietyt periaatteet ovat hallussa! Laadin uuden koulutuksen nimenomaan Klingillä videoiden tekemiseen, minusta se on hyvä lähtökohta ja työkalu, kun haluat ryhtyä tekemään videoita tekoälyllä: https://corellia.fi/kurssit/ai/kling-peruskurssi-tekoalyvideot-markkinointiin-ja-viestintaan/
Koulutuksessa käydään huolellisesti laadittujen esimerkkien avulla kaikki työvaiheet referenssikuvien luomisesta aina valmiin videon editointiin ja koostamiseen. Opitut asiat ovat tietty määräosaltaan hyödynnettävissä myös muissa vastaavissa työkaluissa kuten esim. Hailuo. Open AI:n Soraa en juuri nyt tässä hehkuta, ainakin tällä hetkellä sen kontrollointi on yllättävän hankalaa ja sattumanvaraista. Tilanne voi toki muuttua nopeasti.

Higgsfield?
Higgsfield Ai https://higgsfield.ai on eräänlainen täsmätyökalu tässä kontekstissa. Higgsfieldin vahvuus on iso joukko ennakkoon ohjelmoituja kamera ajoja ja action-malleja. Tämä vastaa monen käyttäjän tarpeisiin ja tekee vauhdikkaiden ja elokuvamaisten kokonaisuuksien luomisesta helppoa, tosin ehkä hiukan tunnistettavalla tavalla. Higgsfield julkaistiin samoin viime kuussa ja on omanlaisensa vallankumous tekoälyvideoiden luomisessa sekin.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?
No sitä, että juuri nyt on erinomainen aika ryhtyä toimeen näiden tekniikoiden parissa! Aikaa ja hermoa ei enää mene tolkuttomasti, koska työkalut ovat jo aidosti toimivia. Rahaa menee ykköskymppejä kuukaudessa per kampe ja kaiken voi tehdä selaimella omalla koneella normaalisti. Koneeseen ei tarvitse asentaa massiivisia muistimääriä ja erikoisnäytönohjaimia, vaan voidaan työskennellä niin kuin muutenkin. Olemme tavallaan uudelleen samanlaisessa taitekohdassa, kun muinoin milleniumin molemmin puolin julkaisuohjelmat siirtyivät ”DTP-publishing”-käsitteen alta normaalia tietotyötä ja markkinointihommaa tekevien työpöydille. Toki edelleenkin on vaativia ja raskaita hankkeita, joissa nämäkin projektit voi kannatta ostaa ulkopuolelta, ja jos teet *päätoimeksesi* näitä asioita raskaammat systeemit ovat edelleen tietty perusteltuja. Mutta nyt on helppo loikata todella mielenkiintoiseen tulevaisuuteen!
Entäs koulutus?
Kouluttajaa tietty kiinnostaa onko tässä ns. pihviä myytäväksi? On mitä suurimmassa määrin! Nyt kun on päästy aivan pioneerivaiheen yli ja saatu toimivia työkaluja jotka ovat kaikkien saavutettavissa niin kouluttautuminen todellakin kannattaa! Vaikka työkalut on siinä mielessä ”helppoja” että aika ja tarmo ei mene sen aivan ensimmäisen kunnon tuotoksen aikaansaamiseen, voidaan koulutuksissa keksittyä olennaiseen ja vastaamaan kysymyksiin ”mihin ja ennen kaikkea *miten* hyödynnän näitä mahdollisuuksia työssäni”? Listaan alle jo nyt tarjonnassa olevia koulutuksia, jotka ovat joko päivitetty näihin uusiin mahdollisuuksiin tai ovat sitten kokonaan uusia. Uusia koulutuksia myös on tulossa lisää, joten kannattaa seurata Corellian somea ja linkkaria, tilata uutiskirje tai verkostoitua kanssani LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/juhalaamanen/ Mikäli sinua kiinnostaa räätälöity toteutus näistä teemoista, ota yhteyttä myynti@corellia.fi
Kiitos kun jaksoit lukea!
Midjourney, tekoälykuvantamisen perusteet
https://corellia.fi/kurssit/ai/midjourney-tekoalykuvantamisen-perusteet-workshop/
Tekoälykuvantamisen työkalut – Adobe Firefly, Midjourney ja Flux https://corellia.fi/kurssit/ai/tekoalykuvantamisen-tyokalut-adobe-firefly-midjourney-flux/
Adobe Firefly ja tekoäly Creative Cloud sovelluksissa
https://corellia.fi/kurssit/adobe/adobe-firefly-ja-tekoaly-creative-cloud-sovelluksissa-kurssi/
Kling peruskurssi-tekoälyvideot markkinointiin ja viestintään
https://corellia.fi/kurssit/ai/kling-peruskurssi-tekoalyvideot-markkinointiin-ja-viestintaan/
Tekoälyn hyödyntäminen viestinnässä ja sisällöntuotannossa 2025
https://corellia.fi/kurssit/ai/tekoalyn-hyodyntaminen-viestinnassa-ja-sisallontuotannossa/
Tekoäly tekstituotannon ja tiedonhallinnan apuna
https://corellia.fi/kurssit/ai/tekoaly-tekstituotannon-ja-tiedonhallinnan-apuna/