Saavutettavat InDesign-dokumentit
Saavutettavuus-asia on erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2016/2102) julkisen sektorin elinten verkkopalveluiden ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta eli niin sanottu saavutettavuusdirektiivi tuli voimaan loppuvuodesta 2016. Direktiivi edellyttää, että julkisen sektorin organisaatioiden verkkopalvelut ja mobiilisovellukset tulee tehdä saavutettaviksi kaikille. Suomessa direktiivi tulee lainvoimaiseksi vuonna 2018.
Saavutettava viestintä on ihmisoikeus ja käytännön mahdollisuuksien rajoissa julkisen viestinnän tulisi olla kaikkien saavutettavissa. Eritasoisten saavutettavuus-tarpeiden piirissä on yllättävän suuri osa väestöstä. Lukemisessa näkemisen haitat tai vammat ovat tietenkin keskiössä Useimmiten ajattelemme vain täysin sokeita käyttäjäryhmiä, mutta esimerkiksi ikääntymisen tuoma näön heikkeneminen tarvetta saavutettaville-julkaisuille. Useimmat keskeiset ohjelmisto- ja tekniikkavalmistajat suhtautuvat asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Esimerkiksi Microftin ja Adoben ohjelmistoissa on otettu huomioon saavutettavien julkaisujen tuottaminen ja lukeminen (Accessibility).
Tällä kurssilla keskitytään PDF-tiedoston saavutettavuuteen ja sen tuottamiseen Adobe InDesignin ja Adobe Acrobatin avulla.
Saavutettavat InDesign-dokumentit kurssilla opit mm.
- Luomaan saavutettavia dokumentteja InDesignilla
- Viimeistelemään dokumentit Acrobatissa
- Loppukäyttäjän tarvitsemat asetukset ja toiminnot
Kurssin kohderyhmä
Kurssi on suunnattu kaikille julkaisutoimintaa tekeville, sekä kaikille saavutettavasta julkaisemisesta kiinnostuneille.
Kurssin esitietovaatimukset
Kurssilaiselta toivotaan aiempaa kokemusta PDF-tiedostojen luomisesta ja käytöstä. Kurssilaiselta toivotaan myös Adobe InDesignin sekä Adobe Acrobatin perusteiden hallintaa.
Adobe InDesign ja saavutettavuus
- Tekstirakenteen määrittäminen
- Sisällön nimiöinti
- Artikkeli-ominaisuuden käyttö
- Alt-tekstien käyttö visuaaliselle sisällölle
- Nimiöidyn PDF:n tallennus
- Metatiedot PDF-tiedostossa
Adobe Acrobat Pro ja saavutettavat tiedostot
- Tee käytettäväksi –makro
- PDF-tiedostojen esteettömyyden tarkistaminen
- Esteettömyysongelmien korjaaminen
- Suojausasetusten muuttaminen
- Tekstin tunnistaminen pikselikuvista
- Lukemisjärjestyksen muuttaminen
- Dokumentin kieliasetukset
- Lomakkeiden käyttö
- PDF/UA-standardi
Adobe Acrobat ja saavutettava lukeminen
- Adobe Acrobat Pro ja Acrobat Reader
- Käytettävyys –asetukset
- Avustaja-toiminto asetusten määrittämiseen
- Pikanäppäinten käyttäminen
- Näytönlukija
- Näytönsuurentaja
- Tekstin uudeelleen juoksutus
- Käyttöjärjestemien helppokäyttöisyysominaisuudet
- Lukulaitteet ja -sovellukset

Kesto: 0,5pv
Hinta: 490 €
hinnat ALV 0 %
Osallistumistavat:
- Luokkaosallistuminen
- Etäosallistuminen – katso ohjeistus etäosallistumisesta.
Kurssin kouluttajat
