Black Week -kampanja käynnissä!

-50% valikoiduista kursseista 25.11.-6.12. 👉tästä kampanjasivulle!

Hello world, Corellia Helsinki palveluksessasi!

Juha Laamanen –

Aikamoista! Allekirjoittanut on nyt sitten yrittäjä (tai no osakas…! Päätin sitten jättää turvallisen kuukausipalkkaelämän taakseni ja perustaa oman  koulutus ja konsultointi yrityksen kumppanien kanssa! Mukaan tarttui myös kollegani Kari Selovuo edellisestä työpaikasta. Omalla kohdalla oli takana kahdeksan ja puoli vuotta menestyksekästä asiantuntijan, kouluttajan ja tiiminvetäjän hommaa Karilla vielä reilusti enemmän! Taakse jäi turvallinen ja vakaa työ suomen johtavassa ja suurimmassa ICT-koulutus yrityksessä. Miksi moinen päätös….?

 Mistä moinen?

Ei siihen mitään yhtä syytä ole. Taustalle toki tarvitaan ylikehittynyt usko omiin kykyihin ja halu tehdä juuri omannäköistään työtä ja yritystä! Mahdollisimman suora ja ketterä yhteistyö asiakkaiden kanssa on myös tavoitteena.  Aikaisemmassa työpaikassa yrityskoon kasvu toi mukanaan elementtejä jotka olivat ohjaamassa omaa tekemistä aika paljon pois varsinaisesta asiakastyöstä ja sisäiset projektit ja palaveritoimiala otti aikansa. Kun sitten hyvät tutut Onsight Helsingistä  tarjosivat toimitila- ja rahoitusyhteistyötä ei oikeastaan jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin katsoa nämä kortit loppuun saakka. Uusi toimistomme ja koulutustilamme muuten sijaitsee osoitteessa Vilhonkatu 5A, aivan ydinkeskustassa kivenheiton päässä rautatieasemasta. Tänne on asiakkaidenkin helppo tulla!

 Mitä me sitten teemme?

Tulemme tekemään lähtökohtaisesti aika samoja hommia kuin menneetkin vuodet. Autamme  asiakkaitamme julkaisutyön teknisissä ja taktisissa kiemuroissa sekä tehostamme julkaisutyötä osaamista kehittämällä. Liiketoiminnan kärkenä  on Adoben julkaistuyökalujen arsenaali, Creative Cloud. Kari ja minä olemme olleet Adoben sertifioituja kouluttajia (ACI, Adobe Certified Instructor) jo monta vuotta.  Lisäksi verkostoomme kuuluu/tulee kuulumaan yhteistyökumppaneita muiltakin osaamisen alueilta kuten:

  • Videokuvaus ja editointi
  • web analytiikka
  • käyttökokemus ja UX

Oman väen vahvuuksia ovat ainakin:

  • Valokuvaus
  • Kuvankäsittely ja Photoshop
  • InDesign ja taittaminen
  • Illustrator
  • Acrobat
  • Adobe Digital Publishing Suite ja ePub
  • Websuunnittelu ja kehitys  sekä Dreamweawer
  • WordPress

Tiistaina 3.9 alkavilla Graftec messuilla löydät allekirjoittaneen Print&Media lehden standilta siipeilemästä 😉 Tervetuloa juttelemaan!

 

Terveisin,

Juha Laamanen

CEO, Corellia Helsinki Oy

Vilhonkatu 5A, 00100 Helsinki

+358 40 171 3360

@jlaamanen

@CorelliaHEL