Saavutettavia lomakkeita kaikille
Saavutettava viestintä on ihmisoikeus ja käytännön mahdollisuuksien rajoissa julkisen viestinnän tulisi olla kaikkien saavutettavissa. Eritasoisten saavutettavuus-tarpeiden piirissä on yllättävän suuri osa väestöstä. Lukemisessa näkemisen haitat tai vammat ovat tietenkin keskiössä. Useimmat keskeiset ohjelmisto- ja tekniikkavalmistajat suhtautuvat asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Esimerkiksi Microftin ja Adoben ohjelmistoissa on otettu huomioon saavutettavien julkaisujen tuottaminen ja lukeminen (Accessibility).
Kurssilla tutustutaan myös saavutettavuuden teoriaan ja asiaan liittyvään lainsäädäntöön. Julkisen sektorin tuottamien digitaalisten palveluiden on oltava kaikille käyttäjille saavutettavia syyskuussa 2018 voimaan tulleen lain mukaan.
Lomakkeiden avulla ihmisiltä ja yrityksiltä pyydetään erilaisia tietoja valmiiksi jäsenneltyyn pohjaan. Lomakkeet tulevat vastaan lähes aina, kun asioidaan viranomaisten, julkisten palveluiden tai esimerkiksi pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa. Tällaiset palvelut koskettavat kaikkia ihmisiä, myös niitä joilla on jokin haitta, joka estää viestinnän kokemisen tai käyttämisen tasavertaisesti. On siis tärkeää, että lähtökohtaisesti tuotetaan sellaisia lomakkeita, jotka ovat saavutettavia – kun se kerran on mahdollista. Valitettavasti valtaosassa verkossa olevista PDF-lomakkeista löytyy puutteita tai ne ovat saavutettavuus mielessä täysin käyttökelvottomia.
Tämä kurssi tutustuttaa lomakkeen tekijän saavutettavuuden vaatimuksiin ja niihin ratkaisuihin, joita Adoben ja Microsoftin ohjelmistot saavutettavuuteen tarjoavat. Kurssin aikana tehdään käytännön harjoituksena lomake alusta loppuun asti.
Tällä kurssilla opit mm.
- Saavutettavien tiedostojen peruskäsitteet
- Tekemään saavutettavia PDF-tiedostoja InDesignilla ja Wordillä
- Muokkaamaan PDF:n saavutettavuus asetuksia
- Tekemään saavutettavia lomakekenttiä
- Tarkistamaan ohjelmallisesti saavutettavuuden
- Korjaamaan havaittuja saavutettavuus virheitä
Kurssin kohderyhmä
Kurssi on suunnattu kaikille kaikille PDF-lomakkeita tekeville. Kurssilla oppiminen tapahtuu hands-on-harjoitteluna.
Kurssin esitietovaatimukset
Tämä kurssi keskittyy lomakkeiden saavutettavuuden varmistamiseen. Kurssilaisella on hyvä olla perustiedot lomakkeiden luomisesta InDesignissa, Wordissä tai vastaavassa.

Kesto: 0,5 pv
Hinta: 490 €
hinnat ALV 0 %
Osallistumistavat:
- Etäosallistuminen -katso ohjeistus etäosallistumisesta.
Kurssit
Microsoft Word ja saavutettavuus
- Saavutettavuuden tarkistaminen
- Lomakkeen valmistelu Wordillä
- Alt-tekstien käyttö visuaaliselle sisällölle
- Otsikkotyylien käyttö
- Toimenpiteet hyperlinkeille
- Muuta huomioitavaa
Adobe InDesign ja saavutettavuus
- Tekstirakenteen määrittäminen
- Sisällön nimiöinti
- Alt-tekstien käyttö visuaaliselle sisällölle
- PDF-lomakkeen valmistaminen InDesignissa
- Nimiöidyn PDF:n tallennus
- Metatiedot PDF-tiedostossa
Acrobat Pro ja lomakkeet
- Uuden lomakkeen aloittaminen
- Lomake-työkalujen käyttäminen
- Tekstikentät, valintaruudut jne…
- Lomakekenttien asetukset
- Saavutettavuus lomakekentissä
- Mikä toimii ja mikä ei
Adobe Acrobat Pro ja saavutettavat lomakkeet
- PDF-tiedostojen saavutettavuuden tarkistaminen
- Saavutettavuus ongelmien korjaaminen
- Lukemisjärjestyksen muuttaminen
- Dokumentin kieliasetukset
- Dokumentin metatiedot
- Dokumentin tallentaminen
Kurssin kouluttajat

Sampo Korkeila
Aiheeseen liittyviä kursseja
PDF-tiedostomuoto on yksi tärkeimmistä saavutettavan julkaisemisen muodoista.