+358 40 7070202
Search

Videon ennakkosuunnittelu ja käsikirjoittaminen

“Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty” pitää paikkansa erityisesti kun tehdään videota, olipa videon esitysalusta sitten netti tai iso näyttö. Preproduction eli tuotannon ennakkosuunnittelu on tärkein osa videon tekoprosessia.
video logo.

kesto 1 pv

990 + ALV 24%
  • Kurssimuoto: Luokka

Hyvä ennakkosuunnittelu näkyy parempana lopputuloksena ja monet sudenkuopat vältetään. Hyvä suunnittelu pienentää myös budjettia.

Tällä kurssilla opit mitä kaikkia hyvin erilaisiakin asioita on hyvä ottaa huomioon ennen kuin kamera käynnistetään. Opiskellaan, mihin video välineenä sopii ja mistä lähtökohdista suunnittelu alkaa. Opit keskeisimmät asiat niin katsojan mielenkiinnon herättämisestä ja ylläpitämisestä kuin faktojen tarjoamisesta katsojalle. Myös kuvausluvat, aineistojen lataaminen netistä ja budjetoinnin perusteet käydään läpi. Saat valmiuksia toimivan, selkeän ja kiinnostavan videon ideoimiseen ja suunnittelemiseen. Joskus on tarpeen tehdä varsinainen käsikirjoitus, jonka tekemiseen tämä kurssi myös antaa pohjatietoa.

Kurssin hyöty

Kurssin käytyäsi ennakkosuunnitteluvaihe menee tehokkaammin ja varmemmin. Saavutat videoillasi kohderyhmäsi paremmin ja kustannustehokkaammin.

Kurssin kohderyhmä

Kurssi sopii kaikille videota tilaaville tai videota itse tekeville. Ei edellytä kuvaamis- tai leikkaamistaitoja tai muutakaan teknistä osaamista.

Tietoa koulutuksista

Luokkakoulutukset
Corellian koulutustiloissa:
Vuorikatu 20 A, Helsinki

Kiinnostaako asiakaskohtainen toteutus? Meillä onnistuu.

Kurssin olennainen sisältö

Videolla viestimisen suuntaviivoja

  • Milloin viestinnässä kannattaa käyttää videota, milloin valokuvaa tai tekstiä?
  • Videon vahvuudet ja heikkoudet viestintävälineenä
  • Miksi video?
  • Mikä tavoite?
  • Kohderyhmä
  • Videon käyttöikä
  • Ohjeman nimi

Hyvän mainoselokuvan / kaupallisen videon ominaisuuksia
Videon ideointi – suuntaviivoja

  • Miten ruokit luovia ideoita?
  • Sisältö ja muoto
  • Aihe
  • Faktojen selvittäminen
  • Näkökulma
  • Päälause
  • Sopiva pituus

Katselutilanteet ja käyttötavat

  • Nettivideo
  • Messuvideo
  • Videopresentaatio osana kokonaisuutta
  • TV-mainos

Käytä tehokkaasti hyväksi elokuvakerronnan elementtejä!

  • Kuvan sisältöön liittyvät elementit
  • Kuvaamiseen liittyvät elementit
  • Ääneen liittyvät elementit

Ketä kameran eteen

  • Johtajat, asiantuntijat
  • Asiakasryhmien edustajat
  • Näyttelijät
  • Joku aivan muu: luovat ratkaisut

Synopsis

  • Mitä tietoja synopsis sisältää?
  • Kenelle synopsis kirjoitetaan?
  • Videon rakenteen kirjoittaminen läpi

Dramaturgiaa

  • Panosta aloitukseen
  • Miten pitää mielenkiintoa yllä?
  • Tunteet, myötäeläminen vs. faktat
  • Videon / elokuvan rakenneosat
  • Ajan lyhentäminen: leikkausajattelu käsikirjoitusvaiheessa
  • Lopun tehtävät, hyvä lopetus

Muutamia video-ohjelman / elokuvan rakenteita

  • Mainoselokuvan rakenteita
  • Kolmen osan rakenne
  • Ola Olssonin malli
  • Muita käyttökelpoisia rakenteita

Kuvauspaikan valinta

  • Kuvauspaikan tutkiminen
  • Mitä informaatiota paikka voi antaa?
  • Millainen on hyvä kuvauspaikka

Sanallisen informaation antaminen

  • Presentaatio
  • Dialogi, keskustelu
  • Haastattelu, valmistautuminen haastatteluun
  • Spiikki: Hyvän spiikin kirjoittaminen
  • Visuaaliset tekstit kuvissa

Käsikirjoitus

  • Milloin tarvitaan käsikirjoitus
  • Kuka kirjoittaa
  • Pituuden arviointi
  • Henkilöhahmon suunnittelu
  • Mitä käsikirjoituksessa pitää olla, mitä ei
  • Käsikirjoituksen muotoilu

Kuvakäsikirjoituksen käyttäminen

Resurssit

  • Kalusto ja tekniset ratkaisut
  • Työryhmä ja työnjako
  • Aikatauluttaminen

Videon tilaaminen ja työryhmän valinta

Budjetointi ja sopimukset

  • Palkkojen / palkkioiden budjetointi
  • Tekniikan budjetointi
  • Muut kulut

Sopimukset työryhmän kanssa

Laillisesti liikkeellä

  • Mitä saa kuvata
  • Tekijänoikeudet
  • Aineistojen lataaminen netistä
  • Sopimukset kuvattavien kanssa

Kurssin kesto

Kesto 1 pv.

Kurssityyppi

Luokka

Kouluttajat

Tita Jänkälä

Ilmoittaudu kurssille

Osallistujan tiedot

Käyttöjärjestelmätoive *

Osallistumistapa *

Oletko kiinnostunut asiakaskohtaisesta toteutuksesta?

Kerro tarpeesi, niin suunnittelemme koulutuksen tarpeisiinne räätälöitynä.