Wordcamp 2016 Finland tapahtuma

Toinen Suomessa järjestetty Wordcamp tapahtuma pidettiin Helsingissä 15 – 16.4.2016. Ensimmäinen pidettiin noin vuosi sitten Tampereella. Tapahtuman ensimmäinen päivä on suunnattu suuremmalle yleisölle ja jälkimmäinen päivä enemmän WordPressin kehittämiseen osallistuville. Ensimmäisen päivän luentoja oli kuulemassa noin 250 henkilöä. Contributor dayn ohjelmaan osallistui huomattavasti pienempi porukka – lukumäärää minulla ei ole tiedossa.

Tilaisuus on vapaaehtoisvoimin ja sponsorien tuellaalan ihmisille järjestetty erinomainen tilaisuus. Corellia oli mukana yhtenä tapahtuman sponsoreista. Sponsoreiden tuen avulla on mahdollistettu hyvän tilan, puhujien, tarjoilujen ja mm. tietenkin aina niin tärkeän T-paidan kustantaminen osallistujille. Tilaisuus pidettiin Helsingissä Virgin Oil ravintolassa.

Koko tilaisuus edulliseen muutaman kympin hintaan.

Wordcamp 2016 Finland ohjelma

Perjantain  ohjelmassa oli vahvaa asiaa WordPress- ja web-maailmassa työskenteleville. WordPressin käytöstä tiimityöskentelystä (Natanael Sinisalo); document everything you can :). Seuraava esitys “Low-Carbon Web Design “ (Jenn Shclick) puhui tärkeästä aiheesta ihan globaalilla tasolla. Mitä webin suorituskyvyn optimointi ja oikea toteutus voi vaikuttaa mm. energian kulutukseen.

Tiesitkö muuten, että jos internet olisi valtio, olisi se kuudenneksi suurin energian kulutuksella mitattuna! Antaa aihetta miettiä, miten suunnittelet ja toteutat verkkosivuja.

Näiden esitysten jälkeen kuulimme lyhyempiä puheenvuoroja templaten valinnasta ja käytöstä (Liisa Benmergui), plugin kehittäjille hyödyllistä asiaa maksullisen ja ilmaisen version kehittämisestä (Mikko Saari) sekä aina ajankohtainen tietoturvan 101 (Otto Kekäläinen).

Lounaan jälkeen jatkettiin kuulemalla kokemuksia ison verkkokaupan toteuttamisesta WordPressillä ja WooCommercella (Thomas Hurd). Verkkokauppa-aiheen jälkeen siirryttiin enemmän kehittäjille suunnattuun tekniseen katsaukseen jossa tutustuttiin React.js hyödyntämiseen käyttöliittymätoteutuksissa WordPressissä (Nikolay Bachiyski).

Päiväohjelman viimeinen rupeama aloitettiin jälleen lyhemmillä “Lightning talks” puheenvuoroilla. Practical REST API (Aki Björklund), Open Source lisensseistä ja niiden hyödystä (Antti Kuosmanen) – GPL lisensoidulla softalla voi muuten tehdä bisnestä. Viimeisenä puheenvuorona WordPress markkinoinnin mahdollistajana (Mari Orpana).

Päivän toiseksi viimeisessä puheenvuorossa mentiinkin sitten taas syvemmälle tekniikkaan eli tutustuttiin miten kehitetään WordPress multisite sivustoa paikallisesti käyttäen Bedrock asennusta ja julkaistaan Herokulle (Jussi Kinnula). Päivän viimeisenä aiheena käsiteltiin monikielisiä WordPress-sivustoja ja niiden suorituskykyä ja suorituskyvyn parantamista (Janne Ala-Äijälä).

Wordcamp Finland 2016 kuvia

Contributor ja workshop day

Lauantain ohjelmassa oli suppeammalle joukolle suunnattu Contributor ja workshop day. Tilaisuus pidettiin Korkeavuorenkatu 35 upeassa kivilinnassa Microsoft Flux yhteisötilassa. Aivan upea paikka ja hieno konsepti. Itse osallistuin WordPressin käännöstyötä käsittelevään ohjelmaan tarkoituksena avustaa WordPressin tai sen teemojen ja lisäosien kääntämistä suomenkielelle. Iltapäivän ohjelmassa kävin kuulemassa WordPressin ulkoasuteeman rakentamisesta alusta alkaen. Olen muutaman teeman tehnytkin käyttäen aina pohjana jotain “tyhjää” developer teemaa. Niinhän se tosin tässäkin esityksessä tehtiin.

Ensi vuonna uudestaan

Wordcamp 2016 oli onnistunut tilaisuus. Sisältö monipuolista, hyviä puhujia, ympäristö toimiva ja tilaisuuden henki on avoin ja toivottaa kaikki tervetulleeksi. Open source -hengessä. Osallistun ensi vuonnakin ja mielellämme olemme jälleen sponsoroimassa tilaisuutta.

Kari on Corellian saavutettavuus ja web-tekniikoiden asiantuntija. Karin kiinnostuksen ja koulutusten aiheina on mm. Verkon tekniikat (HTML, CSS ja JavaScript), WordPress julkaisujärjestelmä ja sen käyttö, websuunnittelu, käytettävyys ja saavutettavuus verkossa.

Kari on IAAP (International Association of Accessibility Professionals) jäsen ja sertifioitunut saavutettavuusasiantuntija CPWA (CPACC + WAS)