+358 40 7070202
Search

Adobe Animatesta

Adoben sovellukset ovat tunnetusti kovin …. Hmmm, sanottaisiinko ominaisuuksilta rikkaita. Esimerkiksi Photoshopilla voi tehdä saman asian monella eri tavalla ja esimerkiksi terävöintiin löytyy suoraan valikosta 5 eri vaihtoehtoa. Pitkän historian aikana sovellukseen onkin jäänyt aina uusien ominaisuuksien rinnalle myös ne aiemmin samaan tarkoitukseen käytetyt ominaisuudet. Esimerkiksi; miksi exportissa on nykyisin mm. Export as JPG, Export As… , Export Preferences … ja edelleen vanha Save for Web (Legacy) … vaihtoehdot ja muutama lisää.

Varmaan siksi, että käyttäjäyleisö uusien ominaisuuksien lisäämisen aikaan ei suvaitse aiempien ominaisuuksien poistamista. Tällaisena vanhana jääränä taidan edelleen itsekin valita aina sen ”legacy” version tarvitsemastani ominaisuudesta ja jätän ne uudet ominaisuudet käyttämättä. Animatessa ei näin ole!

Työkaluna Animate ei ole juuri muuttunut vuosien (vuosikymmenten aikana) vaan mennään sillä, mitä siihen on aikanaan tehty. Onko se sitten huono juttu – oikeastaan ei. Animatessa melkein kaikki on kuin ennen hyvinä aikoina ”siinä, jonka nimeä ei saa mainita” (sanotaan kuitenkin – Flash).

Mitä Animatessa on sitten nimen lisäksi muuttunut?

Käyttöliittymässä pieniä muutoksia mutta se on edelleen tuttu entuudestaan. Suurimmat muutokset ovat julkaisupuolella kun niitä kirottuja swf-tiedostoja ei enää tuoteta eikä käytetä missään arkielämässä. Nyt Animate tuottaa joko HTML-sivuja mainosbannerikäyttöön tai videotiedostoja mihin ikinä niitä haluatkaan julkaista.

Mitä Animatella kannattaa lähteä tekemään?

No, jo edellä mainittuja webbibannereita. Jos teet bannerimainoksia ja olet jo entuudestaan Creative Cloud -käyttäjä, niin työkalu on sinulla jo valmiina. Jos haluat tehdä lyhyehköjä animointeja videoiksi, julkaistavaksi vaikka somekanavien mainoksissa tai ihan muuten vaan, niin Animate toimii siihenkin loistavasti.

Miksi suosittelen Animaten käyttöönottoa?

Animate on helppo! Se ei edes yritä näyttää hyvältä sillä, että siihen olisi koottu kaikki mahdolliset ominaisuudet, joita vuosikymmenten aikana on keksitty. Animatessa on suhteellisen alkeelliset piirtotyökalut mutta luovasti käyttäen niillä piirtelee jo todella mukavasti. Jos tarvitsee piirtää jotain monimutkaisempaa, niin tehdään se Illustratorissa ja tuodaan suoraan importilla Animateen. No problems.

Itse animointien teminen on helppoa ja suoraviivaista. Kun oivaltaa animointien perusidean, on helppo koostaa hyvin näyttäviäkin tuotoksia. Mutta tärkeimpänä se helppous ja nopeus!

Animatella tehdään pääasiassa lyhytikäisiä bannereita tai pikkuvideoita, joiden elinkaari on lyhyt. Niiden tuotantoon ei myöskään ole varaa käyttää liialti aikaa, ellei tee niitä pelkästään harrastusmielessä.

Jos tarvitset monipuolista videoeditointia tai motion grafiikkaa, niin sitten työkaluksi valitaan esimerkikksi Premiere tai After Effects mutta niissä on oppimiskäyrä jyrkempi ja osaamisvaatimukset korkeammat.

Jos tarvitset nopeasti bannerin tai pikkuvideon/animaation on oikea työkalu Animate.

Oikean työkalun valinta on tärkeää. Animate ei ole motion grafiikan moniottelija eikä videoeditointisovellus. Animatella on ihan oma roolinsa ja siinä se on erinomainen työkalu ja ehkä juuri siksi, että siihen ei ole yritettykään lisätä versio versiolta uusia ominaisuuksia.

Animate tekee sen mihin se on tarkoitettu ja tekee sen hyvin.

Animate Corelliassa

Koulutan Animate CC käyttöä kahdella eri kurssilla. Toisella kurssilla keskistytään HTML(5) bannereiden tekemiseen ja paino on pitkälti siinä miten eri mediatalojen aineisto-ohjeiden mukaisesti voidaan tehdä bannereita, joissa toimii tarvittava klikkikoodit ja seuranta. Toisella kurssilla tuotetaan helposti ja nopeasti videosisältöä esimerkiksi somemainontaan. Näihin tarkoituksiin Animate on hyvä työkalu. Ei ainoa, eikä täydellinen mutta hyvä ja sisältyy valmiiksi Creative Cloude tilaukseesi. Miksi et siis hyödyntäisi sitä täysimääräisesti.

Tutustu kursseihin Corellian sivuilla:

HTML5 mainosbannereiden tuotantoon

Somevideoiden tuotantoon

Tutustu kursseihin ja katso itsellesi sopiva kurssiajankohta syyskaudelle. Sitten voitkin lähteä nauttimaan kesästä.