Corellialla on uusi osoite! Löydät meidät syyskuun alusta lähtien osoitteesta Kalevankatu 9, 00100 Helsinki, Hotelli Tornin kanssa samassa korttelissa. 

Tiedustelut myynti@corellia.fi tai 040 7070 202

 

Corellia 3.0. Uudet toimitilat ja 5-vuotiskatsaus

Corellia 1.0

1.9. 2013 alkoi uusi aikakausi työelämässämme, kun Corellia Helsinki Oy aloitti toimintansa Vilhonkadulla samoissa toimitiloissa Onsight Helsingin kanssa. Jälkikäteen on helppo huomata, että tuolloin oli kyseessä raakileenomainen Corellian 1.0 versio. Alkupääomaa oli minimaalisesti, mutta intoa sitäkin enemmän. Kului pari kuukautta ilman ensimmäistäkään asiakasta, mutta jouluun mennessä olimme saaneet jo toteutettua useamman koulutuksen ja pää oli avattu! Matkan varrella lisäsimme luokkiin työasemia ja liikevaihto kasvoi lisääntyneiden koulutusmäärien myötä jo sellaiselle tasolle, että yrityksen talous tasapainottui.

Corellian ensimmäinen hankinta oli Kloonisoturi, kuinkas muuten ;). Nyt arvoisessaan vitriinissä.

Corellia 2.0

1.3. 2017 siirryttiin Corellian toiminnassa kokonaan toiselle ammattimaisuuden asteelle, kun joukkoon liittyi ensimmäinen palkattu työntekijämme Mari Häkkinen, joka otti hoitaakseen kurssihallinnoinnin, asiakaspalvelun ja myynnin rutiinit. Marilla on pitkä kokemus vastaavista hommista edellisillä työnantajilla, joten Mari on tuonut joukkoomme arvokasta kokemusta ja näkemystä! Juha, Sampo ja Kari ovat voineet keskittyä koulutusten toteuttamiseen ja suunnitteluun. Jälkikäteen on tullut selväksi, että tämä askel olisi ollut syytä tehdä jo hiukan aiemmin.

Corellia 3.0

Vuoden alussa 2019 alussa alkoi sitten kolmas, jälleen erittäin jännittävä, vaihe Corellian taipaleella. Vilhonkadun toimitilat olivat jäämässä ahtaaksi sekä Corellian, että ennen kaikkea Sulavan (ent. Onsight), liiketoiminnan kovan kasvun vuoksi. Etsimme edellisenä talvena yhdessä sopivaa toimitilaa Sulavan ja Corellian koulutuskeskusta varten, mutta sopivaa ei ollut tarjolla tarpeeksi lähellä Rautatieasemaa. Kulman takaa Vuorikadulta tuli vuokrattavaksi kuitenkin pienempi toimitila, joka oli juuri Corellialle sopiva! Kaikki tarpeellinen mutta ei mitään liikaa. Tähän tilaan saamme 2 suurempaa ja 2 pienempää luokkaa sekä tarvittavan pienen toimiston ja asiakastilat. Uusi toimipaikka on jonkin verran suurempi kustannuserä aiempaan verrattuna mutta olemme luottavaisia, että asiakkaat jatkossakin löytävät koulutuksiimme!

 

Corellian tehtävä

Adobe Authorized Training Center
Corellia on ylpeä Adobe kumppanuudestaan

Olen asiakkaille koulutusten alussa kuvannut että ”Corellia on markkinointi-, viestintä-, ja julkaisutyötä tekevien henkilöiden ja yritysten koulutus-, konsultointi ja avunantoyritys.” Corellian hommaa on auttaa ko. työtehtävissä toimivia työkalu- ja tekniikka-asioissa siten että monipuolistuvat hommat saadaan asiallisesti ja nopeasti tehtyä. Corellia on alusta saakka ollut Adoben virallinen koulutuskumppani joten esim. InDesign ja Photoshop, kuin myös muut Adobe-työkalujen koulutukset, ovat säännöllistä arkipäivää meille. Web-asiantuntijamme Kari Selovuo taas huolehtii huippuluokan WordPress ja muista webbitekniikoiden koulutuksista. Video kouluttajamme Otso ja Tita taasen huolehtivat laadukkaasta videokoulutuksesta. Valokuvaan ja visuaalisen viestinnän tekijä Peter Forsgård on liittynyt tiimiimme antamaan oppia valokuvaukseen ja kuvasuunnitteluun. Uusia aihekokonaisuuksia olemme rakentamassa mm. visuaalisen suunnittelun ja web-sovelluskehityksen alueilta.

Saavutettavuus

Eräs hienoimpia hankkeita, jossa olemme olleet mukana, on Helsingin kaupungin tilaama saavutettavuusopas. Tämän toteutti Kari, ja nyt opas on kaikkien ladattavissa kaupungin sivuilta. Kari ja Sampo ovat suunnitelleet ja toteuttaneet saavutettavuudesta (accessibility) mainiot koulutukset. Saavutettavuuden huomiointi on erityisesti julkishallinnon organisaatioiden kannalta keskeinen asia, johon liittyy jopa velvoittavaa lainsäädäntöä.

Pari sanaa liiketoiminnasta

Corellian periaatteena on kaikissa tilanteissa pyrkiä huippuluokan koulutuksen toteuttamiseen ja yleisen asiakaskokemuksen varmistamiseen. Tämä palautteiden perusteella myös yleensä onnistuu. Aina on kuitenkin parannettavaa ja kaikista koulutuksista kerättävät palautteet antavat arvokkaita vinkkejä toiminnan kehittämiseen.

Corellia on pieni ja kohtuullisen kannattava yritys ja aikoo sellaisena myös pysyä. Pienuus tarkoittaa meille ketteryyttä, joka on suuri etu ja mahdollistaa joustavan ja asiakaskeskeisen toiminnan. Pystymme esimerkiksi kannattavasti järjestämään koulutuksia myös pienemmille ryhmille. Uusien toimitilojen myötä Corellian on pakko jonkin verran kerryttää liikevaihtoa suuremmaksi ja kasvu on tarkoitus tehdä maltilla kuten tähänkin asti.

Yritysmaailmassa mikään ei ole yhtä varmaa kuin epävarmuus, mutta olen luottavainen, että Corellia pystyy toimimaan jatkossakin asiakkaidensa parhaaksi.

Kiitos

Kuluneesta viidestä vuodesta on syytä kiittää erityisesti asiakkaitamme, jotka ovat luottaneet meihin. Nopea tarkistus laskutusohjelmasta kertoi, että palveluitamme on ostanut n.1000 eri yritystä ja yksittäisiä koulutusosallistumisia on yli 2000. Luvut saavat kyllä hikeä allekirjoittaneen silmäkulmaan.

Kiitos kuuluu myös yhteistyökumppaneillemme. Yksinhän ei mikään tässä maailmassa onnistu, joten kiitos ainakin:

  • Onsight Helsinki, myöhemmin Sulava, toimitila- ja koulutusyhteistyöstä
  • Adobe ja erityisesti Tommi Luhtanen
  • DigiMaMa ry
  • Koulutus.fi, oppia.fi, koulutusvinkki.fi myyntiavusta
  • Upseller
  • Koodiviidakko ja Eventilla
  • Ilona IT
  • Wacom

Tästä ponnistetaan taas seuraavalle ”viisivuotiskaudelle”.

Kiitos.

-Juha