Microsoft Surface Studio ja Hello Creators! – tapahtuma Konepajahallissa 13.6.

Sain puhelun pari viikkoa sitten Adobelta,  jossa Corellian edustajaa kutsuttiin esittelemään Adoben työkaluja Microsoftin järjestämään Hello Creators!– tapahtumaan Konepajahalliin. Tapahtuman ytimessä laitepuolella oli Microsoftin Surface tuoteperhe ja sen laitteiden hyödyntäminen luovassa työssä. Aikataulujen yhteensovittaminen ohjasi Corellian edustajaksi Juhan joka taas nakitti Karin henkiseksi tuekseen ;).

Surface Studio, -Pro Ja Book

Erityisesti järjestäjän toiveena oli että esittelisimme uutta Surface- perheen lippulaivaa, Surface- Studiota, yhdessä Adoben softien kanssa. Hiukan tiukalle meni koska tapahtuman ollessa tiistaina 13.6. niin hiukan ennen neljää edellisenä perjantaina sain hakea yhden ensimmäisistä Suomeen tulleista Surface Studioista Microsoft Talosta Keilaniemestä. Samaan kyytiin putkahti myös uusi Surface Pro. Koska olimme sopineet menevämme ”lainamökille” Tammelaan niin otin sitten melko kookkaan ”mökkitietokoneen” autoon mukaan. Aiemmin olin jo saanut hiplattavaksi Surface Bookin, joka on tehokkain ja kallein Surface- sarjan läppäreistä.

 Ensivaikutelmat  Surface Studiosta

Perinteiselle Maccikäyttäjälle looginen verrokki olisi iMac 27” jonka kanssa samaan kokoluokkaan Studio asettuu. Yhtäläisyyttä on myös Wacomin Cintiq-laitteiden kanssa. Käyttöönotto on helppoa, kunhan on varovainen nostaessaan laitteen paketista. Kääntyvä ja jousikuormitteinen ”jalka” voi yllättää. Kun kone on saatu käyntiin, niin ensimmäinen Wow-efekti tulee näytön laadusta. Näytön kuva on miellyttävä, kirkas ja sävykäs.  Näytön resoluutio on 4500×3000 pikseliä mikä tarkoittaa perinteistä 3:2 kuvasuhdetta. Muutenkin lainaan saatu kone oli malliston huippua: 32 gigaa RAMia, i7 prossu, 2T hybridilevy ja Nvidian näytönohjain.

Microsoft Surface Studio

Surface Studio suoraan paketista

Asensin saman tien Creative Cloudin kautta Photoshopin sekä Lightroomin ja molemmat kyllä heräsivät hienosti henkiin Studion näytöllä! Nopea testailu Lightroomilla sai kyllä havaitsemaan kosketusnäytön edut, oli todella luontevaa zoomailla ja selata kuvia Library-näkymässä ja Develop-moduulissa esim. rajaustyökalu ja kosketusnäyttö pelasivat hyvin yhteen ihan sormilla käyttäen. Kun peliin otetaan lisäksi tuo Surfacen kynä, niin homma sujuu ihan hyvin, esimerkiksi Adjustment Brushin käyttö on suhteellisen luontevaa. Tässä kohtaa on pakko huomauttaa, että käyttökokemus rajoittuu vielä kevyeen testailuun. ”Kovemmassa ajossa” tuo lopulta punnitaan. Photoshopissa taas esim. kuvan retusointi ja esim. maskin muokkaus on vallan luontevaa suurella näytöllä ja Surface-kynällä, ainakin käyttäjälle joka ei ole esim. paatunut Wacom-käyttäjä. Kokonaisuutena pitkästä aikaa tietokone joka herättää poikkeuksellisen vahvaa omistamisen halua!

Surface Pro ja Book

Koska tuo Studio oli niin vaikuttava härveli, jäi näihin kannettaviin versioihin tutustuminen vähemmälle. Uusi, vasta myyntiin tuleva, Surface Pro on näistä ehkä esim. kuvaajan kannalta mielenkiintoisempi laite. Pienenä ja kevyehkönä se kulkee kameralaukussa samaan tapaan kuin esim. uusi MacBook 12”, mutta kynä ja kosketusnäyttö sekä tablettikäyttötila avaavat uusia mahdollisuuksia Macciin verrattuna. Lisäksi perinteinen USB-liitin tekee toistaiseksi elämästä helpompaa. Surface Bookin koin omaan käyttöön liian raskaaksi ja kankeaksi mukana kuljetettavaksi. Yleisenä havaintona sanoisin että jos tietokoneet ovat muuten ominaisuuksiltaan samalla tasolle niin kone jossa on kosketusnäyttö on parempi!

Surface Pro, näppäimistö sekä Dial

Surface Pro, näppäimistö sekä Dial

Surface Dial A.K.A. Kiekko

Mielenkiintoinen lisä soppaan on tämä Dial. Dial on kiekko, jota napsauttamalla ja kiertämällä voidaan ohjata esim. zoomausta, scrollausta jne. näytöllä. Adobe ohjelmien kanssa integraatio ei vielä ole kovin syvä, mutta potentiaalia olisi paljon! Erityisesti tuossa jää kaipaamaan mahdollisuutta ohjata ohjelmien liukusäätimiä kiekolla.

Yleisesti ottaen sekä Surface Studio, että Dial laite on lupaavia ja tulevaisuuteen kurkottavia kamppeita, lopullinen kyvykkyys selviää sitten kovemmassa arkikäytössä. Myös Adobella on läksynsä uusien ohjainlaitteiden (Dial) kytkemiseksi paremmin käyttökokemukseen.

Hello Creators!

Sain laitteet testiin voidaksemme esitellä niitä Adoben standillä Konepajahallissa Microsoftin Hello Creators tapahtumassa. Tiistaina 13.6. ovet avautuivat klo 15.30 lehdistölle ja klo 17.00 jälkeen kutsuvieraille. Ohjelmassa oli puheenvuoroja luovuudesta ja itsensä toteuttamisesta sekä laitestandejä joilla Surface-laitteita pääsi kokeilemaan sekä demoja. Lavalla aiheesta puhumassa ja haastateltavan piipahtivat mm: Ossi Honkanen, Äni Jaatinen, Mert Otsamo, Antti Kuosmanen, Jari Lähdevuori, Andrew MacDonald, Markus Nieminen, Prinssi Jusuf, Rudi Rok, Seksikäs Suklaa & Dosdela, Stina Varsikko, Jaana Vuori sekä allekirjoittanut.

Demolueita oli tuo meidän isännöimämme Adobe-ständi, ”Surface TukTuk” tavaramopo-alue jossa koneita saattoi kokeilla, Mert Otsamon digiä ja vaatesuunnittelua yhdistelevä osasto ja Äni Jaatisen kuvitusdemo. Erityisesti Äni Jaatisen kuvitusyötä oli lähes hypnoottista seurata.

Hienon tapahtuman Microsoft oli järjestänyt ja laitteet herättivät aitoa kiinnostusta, keskustelua, kommentteja sekä kehitysideoita kuvaajien ja graafikoiden parissa. Tilaisuus jatkui pitkälle iltaan ja ohjelma huipentui Lihamyrskyn reippaaseen räpäytykseen!

Juha Laamanen, Adobe Certified Instructor
Corellia Helsinki Oy

 

 

Alla muutama kuva tapahtumasta:

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *