Corellialla on uusi osoite! Löydät meidät syyskuun alusta lähtien osoitteesta Kalevankatu 9, 00100 Helsinki, Hotelli Tornin kanssa samassa korttelissa. 

Tiedustelut myynti@corellia.fi tai 040 7070 202

 

Power BI – uusia teemakoulutuksia ja sertifiointiuutisia

Power BI -tuotteen kehittymisen ja käytön laajenemisen myötä myös koulutustarjontamme on kasvanut. Aiempien kurssien rinnalla on nyt teemakoulutuksia, jotta pystymme paremmin auttamaan eri rooleissa työskenteleviä Power BI -käyttäjiä ja -asiantuntijoita. Omien uutuuksiemme lisäksi myös Microsoft tiedotti muutoksista, sillä Power BI sertifikaatti sekä siihen liittyvä testi ja valmennuskurssi korvautuvat uudella maaliskuussa 2022. Laajemman avoimen koulutusvalikoiman lisäksi […]

Uudet tietoturvakurssit

Microsoft on vuosittain käyttänyt miljardi dollaria kyberturvallisuuteen. Viime vuoden syksyllä Microsoft ilmoitti nelinkertaistavansa investoinnit kyberturvallisuuteen seuraavaksi viideksi vuodeksi. Organisaatiot ovat panostaneet kyberturvallisuuteen aiempaa enemmän, mutta siitä huolimatta verkossa toimivat rikolliset ovat saaneet kasvatettua toimintaansa. Tietoturvaominaisuuksista ei ole pulaa nykyisessä Microsoftin pilvipalveluissa, mutta asiantuntijoista on pula. Microsoftin Brad Smith sanoi viime vuonna CNBC:n haastattelussa ”Many businesses […]

Hyvä Power BI -raportti johdattelee uusien kysymysten äärelle

Raporttien ja analytiikkanäkymien laatiminen edellyttää hyvää kohderyhmän tuntemusta sekä käyttäjien tarpeiden kartoitusta. Oleellisinta on tietää millaisiin kysymyksiin käyttäjät tarvitsevat vastauksia. Raportit eivät yleensä pysty vastaamaan jokaiseen kysymykseen ja on mahdotonta määrittää etukäteen kaikkia niitä eri käyttötapauksia, joissa raportteja hyödynnetään. Raportti- ja analysointityökalun tulisikin tarjota sekä valmiita helppokäyttöisiä ja havainnollisia näkymiä, jotka vastaavat ennalta määritettyihin kysymyksiin, […]

Power BI hinnoittelu ja lisenssit

Power BI:n hinnoittelu on aiheuttanut jälleen runsaasti kysymyksiä, kun lisenssimallia päivitettiin kesällä 2021. Aiemmin kysyttiin monesti mitä voi tehdä ilmaistunnuksella ja kenelle kaikille pitää hankkia maksulliset lisenssit? Kun lisenssivalikoima laajeni ja tarjolle tuli Premium per User, kysytään usein mitä uutta se tarjoaa ja kenelle kaikille se pitää hankkia. Löydät tästä artikkelista vastauksia sekä näihin että […]

Windows Server 2022 – to infinity and beyond

Microsoft julkaisi kaikessa hiljaisuudessa uuden käyttöjärjestelmäversion Windows Server:stä syyskuun alussa. Miksei asiasta ole pidetty enemmän haloota? Syy on varmaakin se, että palvelinkäyttöjärjestelmä ei ole Microsoftin fokuksessa samalla tavalla kuin joskus kymmenen vuotta sitten; ”nythän meillä on pilvi”. Tähän toteamukseen törmää lähes päivittäin ja tottahan se on, ainakin osittain. Kyllä siellä pilvenkin taustalla on edelleen ne palvelinkäyttöjärjestelmät, […]

Pyydä robotti töihin: Power Automate Desktop

RPA, eli Robotic Process Automation, on malli jossa toistuvia ja usein puuduttavia työvaiheita pyritään automatisoimaan ohjelmistoautomaation avulla. Robotiikka tulee mukaan, kun automatisointia rakennetaan koulimalla ohjelmistoa tekemään työtehtäviä, joihin aiemmin on tarvittu yrityksen oma työntekijä. Microsoftilla on jo muutaman vuosikymmenen ajan ollut useita lähtöjä liiketoimintaratkaisujen automatisointiin. Jo vuosituhannen alussa Windows Workflow Foundation-mallisia työnkulkuja rakennettiin koodaamalla. Viime […]

Ovatko tiedostosi vielä K:-asemalla hyvässä tallessa (tai hukassa)?

Käytän kotona klassisia levyjakoja, lähinnä käytännön syistä. Olen mäpännyt Z:-asemalle levypakastani arkistoni, johon olen säilönyt kaikki digikameroillani otetut valokuvat aina vuodesta 2003 lähtien. Vieressä väijyy Plex-mediapalvelin, joka striimaa mihin tahansa laitteeseeni digi-tv:tä ja tallenteita.                 Onhan tämä nyt erityisen kätevää, kun ei tarvitse miettiä pilvipalveluita, tietoliikennekaistan riittävyyttä tai […]

Osoita Power BI -osaamisesi ja sertifioidu

Tiesitkö, että voit suorittaa virallisen Power BI -sertifikaatin, joka kertoo monipuolisesta Power BI -osaamisesta ja että testin voi tehdä vaikkapa etänä? Erilaisia testejä ovat perinteisesti suorittaneet Microsoftin kumppaniyritysten konsultit, sillä sertifiointien määrä vaikuttaa suoraan mm. kumppaneiden lisenssimaksuihin ja ns. kompetensseihin. Nämä kompetenssit puolestaan kertovat konsulttitalojen asiakkaille, että asiantuntijoilla on vahva aihepiirin tietämys ja käytännön osaaminen. […]

Microsoft Azure vuonna 2021 – mihin suuntaan mennään? 

Microsoft Azure, eli yksi useista julkipilvipalveluista Microsoftin tarjoamasta, tuli viime vuoden alussa kypsään kymmenen vuoden ikään. Pitkä matka on kuljettu, ja viimeisen parin vuoden aikana uusia ominaisuuksia on tupsahdellut lähes viikoittain tarjolle.  Puhuessani tapahtumissa ja tilaisuuksissa Azuresta, kerron olleeni Azure-asiantuntija suunnilleen vuonna 2010, kun palveluita Azuressa oli pyöreästi viisi. Sittemmin – ja hieman laskentatavan mukaan […]

Corellia laajentaa tarjontaansa  Microsoft ICT-asiantuntijakoulutuksiin

Adobe + Microsoft = Corellia Helsinki 2021 Corellia aloittaa ICT-asiantuntijoiden Microsoft teknologioiden koulutukset tammikuussa 2021! Seuraavassa hiukan taustaa siitä, miten tähän on tultu ja kuinka tästä suunnataan eteenpäin! Kun Corellia hiukan yli 7 vuotta sitten perustettiin, tavoitteena oli luoda kompakti ja ketterä koulutuskumppani markkinoinnin, viestinnän, ja julkaisutyön asiantuntijoille. Samalla kehkeytyisi myös meille kouluttajille mielekäs  ja […]