Corellia on myös Microsoft ICT -asiantuntijoiden kouluttaja
Haluamme tarjota asiakkaillemme parasta palvelua, siksi palkkasimme kouluttajia, jotka kaikki ovat tunnettuja alan ammattilaisia. Kovan luokan kouluttajien lisäksi tarjoamme asiakkaillemme lisäksi myös mainiot koulutustilat Vuorikadulla Helsingin keskustassa –opiskelu onnistuu tietysti myös etänä ja hybridinä.
Microsoft kurssien aihealueita ovat Azure, M365, Security, Windows, Power Platform , Dynamics 365 ja Power BI.
Microsoft aiheisiin liittyviä asiantuntijoiden blogiartikkeleja voit lukea tästä linkistä.
Valtaosa kursseista valmentaa Microsoft sertifiointiin, katso sertifiointitasot tästä linkistä. Sertifiointi kertoo osaamistasosi eri aihealueilla ja tasoilla.
Corellialla on 10 vuoden historia luotettuna kouluttajakumppanina viestinnän, markkinoinnin ja julkaisutyön asiantuntijoille. Palvelemme vankalla osaamisella ja kokemuksella myös ICT-asiantuntijoita.
Corellian Microsoft koulutukset koostuvat mm. seuraavista aihealueista:
Corellia on Microsoftin kultakumppani

Arto Roth
Microsoft Certified Trainer, Microsoft Azure Architect Expert, Microsoft Azure Security Engineer
Arto on ollut ICT-asiantuntijana kolmella eri vuosikymmenellä hyvinkin erilaisissa rooleissa, niistä viimeiset kymmenen vuotta kouluttavana konsulttina ja arkkitehtina Microsoftin pilvi- sekä hybridiratkaisujen parissa.
Heidi Enho
Microsoft Certified Trainer, Microsoft Data Analyst Associate
Heidi on kokenut ja pidetty kouluttaja sekä konsultti. Viime vuosina hän on työskennellyt pääasiassa Power BI:n parissa aina tuotteen lanseerauksesta lähtien. Kouluttamisen lisäksi hän on toteuttanut raportointiratkaisuita monipuolisesti eri toimialoille.
Ilkka Suvanto
Microsoft Certified Trainer, Microsoft Certified Technology Specialist
Ilkka Suvanto on vuodesta 2003 lähtien keskittynyt Microsoft teknologialla toteutettavien ratkaisujen konsultointiin ja koulutukseen. Liiketoimintatarpeiden ratkaisukonsulttina Ilkka on keskittynyt Microsoft teknologian hyödyntämiseen erityisesti M365 ja Power Platformilla.
Jussi Roine
Partner, Microsoft Certified Trainer, Azure Solutions Architect Expert
Jussi on työskennellyt haastavien IT-ratkaisujen parissa jo 90-luvulta lähtien. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on keskittynyt erityisesti Azure-toteutuksiin. Aiemmin mm. Microsoftilla työskennelleellä, hänellä on laaja ja syvällinen kokemus myös Power Platform-ratkaisuista ja tietoturvatoteutuksista.
Antti Kujamäki
Principal Architect
Antti on kokenut IT-ammattilainen, jolla on yli 15 vuoden kokemus eri näköisten ja kokoisten ympäristöjen suunnittelusta, hallinnasta ja turvaamisesta. Not Bad Securityllä Antti toimii yhteistyössä asiakkaiden ja kumppanien kanssa auttaakseen heitä rakentamaan turvallisia ja varmatoimisia pilvi -ja hybrid ympäristöjä.
Sami Laiho
Tutkimusjohtaja Adminize.comissa
Sami Laiho on yksi maailman johtavista Windows-käyttöjärjestelmän ja tietoturvan ammattilaisista. Sami on työskennellyt ja opettanut käyttöjärjestelmän vianmääritystä, hallintaa ja turvallisuutta vuodesta 1996 lähtien. Sami on auditoinut ja toteuttanut tietoturvaratkaisuja, jotka ovat erikoistuneet vähiten etuoikeus-, sovellushallinta- ja etuoikeutettuihin työasemiin vuodesta 2002 lähtien. Sami on ottanut käyttöön ratkaisuja yrityksille, joissa on 1-550000 päätepistettä.
Azure
AZ-104 Microsoft Azure Administrator
Mikäli työtehtäviisi kuuluu Azure-ympäristöjen hallinta ja ylläpito, tämä kurssi on tarkoitettu Sinulle. Lisäksi kurssilla käydään osittain läpi Azuren tietoturvaominaisuuksia.
AZ-204 Developing Solutions for Microsoft Azure
Opi luomaan end-to-end ratkaisuja Microsoft Azuressa. Kurssilla käydään läpi myös sovellusten monitorointia, vianetsintää sekä sovellusten optimointia.
AZ-305 Designing Microsoft Azure Infrastructure Solutions
Kurssilla opetellaan Azuren infrastruktuuriratkaisujen suunnittelua, joihin kuuluvat hallintomalli, virtualisointi, sovellusarkkitehtuuri, tallennuspalvelut, tietojen integrointi, identiteetinhallinta, verkkopalvelut, korkea saatavuus, liiketoiminnan jatkuvuus ja migraatiot.
AZ-500 Microsoft Azure Security Technologies
Kurssi tarjoaa tietoturva-asiantuntijoille tietoja, joiden avulla Microsoft Azure pilvipalvelun tietoturvamääritykset voidaan toteuttaa ja ylläpitää sekä valmiudet tietoturva-aukkojen tunnistamiseen ja korjaamiseen. Kurssin aiheina ovat identiteetin– ja pääsynhallinta, alustapalvelujen suojauksen, datan– ja sovellusten suojauksen sekä yleisen tietoturvatason seuranta.
AZ-700 Designing and Implementing Microsoft Azure Networking Solutions
Tämä kurssi sopii verkon ylläpitäjille, kenen tehtävänä on suunnitella, toteuttaa ja ylläpitää Azure-pilven verkkoratkaisuja. Tällä kurssilla käydään läpi Azure-verkkoinfrastruktuuria, hybridiympäristöjen välisiä verkkoyhteyksiä, kuormantasausratkaisuja, verkon reititystä, verkojen suojaustekniikoita ja verkon suunnittelua, käyttöönottoa ja hallintaa.
AZ-800 Administering Windows Server Hybrid Core Infrastructure
Tällä kurssilla opetellaan hallitsemaan Windows Server-palvelimia paikallisten-, hybridi- ja pilvitekniikoiden avulla, kuten identiteetinhallinta-, virtualisointi-, verkko- ja tallennuspalvelut Windows Server-hybridiympäristössä.
AZ-801: Configuring Windows server hybrid advanced services
Tällä kurssilla opetellaan hallitsemaan Windows Server-palvelimia paikallisten-, hybridi- ja pilvitekniikoiden avulla, kuten identiteetinhallinta-, virtualisointi-, verkko- ja tallennuspalvelut Windows Server-hybridiympäristössä. Käydään läpi myös korkeaan käytettävyyteen liittyvien tehtävien suorittaminen, vianetsintä ja katastrofipalautus, tutustutaan erilaisiinn hallintatyökaluihin ja teknologioihin, kuten Windows Admin Center, PowerShell, Azure Arc, Azure Automation Update Management, Microsoft Defender for Identity, Azure Security Center, Azure Migrate ja Azure Monitor.
AZ-900 Microsoft Azure Fundamentals
Kurssilla käydään läpi Microsoftin pilvipalvelun peruskäsitteitä, kuten Azure-konesalien sijainti ja maantieteellinen rakenne, perusarkkitehtuuri ja peruspalvelut. Perehdytään Azuresta saataviin yleisimpiin palveluihin, palveluiden hallintaan ja tietoturvaan, sekä tärkeimpiin Azure-ympäristön käsitteisiin, kuten Azure-tilauksiin, kustannusten hallintaan ja tukimahdollisuuksiin.
AZ-140 Configuring and Operating Microsoft Azure Virtual Desktop
Tällä kurssilla opitaan, miten suunnitellaan, tuotetaan ja hallitaan virtuaalityöpöytäympäristöä ja sen avulla julkaistuja sovelluksia mille tahansa laitteelle Azuren avulla.
AZ-220 Microsoft Azure IoT Developer
Kurssilla opit suunnittelemaan, toteuttamaan ja hallitsemaan IoT-ratkaisuja hyödyntäen Azuren tarjoamia palveluja. Kaikki Azuren IoT-palvelut kuten IoT Hub, Azure Stream Analytics, Time Series Insights ja Device Provisioning-palvelut tulevat tutuksi. Sen lisäksi kurssilla tutustutaan myös IoT Edge-arkkitehtuureihin, sekä Azure Digital Twins ja IoT Central-palveluihin.
AI-900 Microsoft Azure AI Fundamentals
Kurssilla saat yleiskatsauksen Microsoftin tekoälyratkaisuista (AI) ja millä Microsoft Azuren palveluilla voit tehdä tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja.
AI-050 Develop Generative AI Solutions with Azure OpenAI Service
Tällä kurssilla opit toteuttamaan generatiivisia tekoälyratkaisuja käyttämällä Microsoft Azure OpenAI -palvelua.
AI-102 Designing and Implementing a Microsoft Azure AI Solution
Kurssilla opit suunnittelemaan ja rakentamaan Azuren tekoälypalveluilla ratkaisuja, sekä lisäämään tekoälyominaisuuksia sovelluksiin.
Keskeiset kurssilla käytettävät palvelut ovat Azure Cognitive Search, Microsoft Bot Framework ja Azure Cognitive Services.
DP-100: Designing and Implementing a Data Science Solution on Azure
Kurssilla opit miten teet koneoppimista käyttäen Azuren eri palveluita. Kurssilla käydään läpi Azure Machine Learning -palvelua, jossa tehdään mallinnuksia ilman koodia käyttäen Machine Learning Designeria. Samalla opitaan myös miten Jupyter Notebookeja tehdään Visual Studio Codea käyttäen.
Lisäksi tutustutaan ML Pipelineen ja käydään läpi miten valitaan oikea malli, mallin kouluttaminen sekä mallin tulosten tulkitseminen.
Opitaan myöskin miten valmis koulutettu malli siirretään tuotantoon ja miten sen toimintoa voidaan monitoroida.
DP-203 Data Engineering on Microsoft Azure
Kurssissa käydään läpi datan käsittelyyn tarkoitettuja hyviä käytäntöjä ja sovelletaan ne batch- sekä real-time -ratkaisuille. Opitaan miten dataa ja tiedostoja käsitellään data lake -ratkaisussa. Datat luetaan käyttäen Apache Spark, Azure Synapse ja Azure Databricks -välineitä.
DP-300 Administering Relational Databases on Microsoft Azure
Kurssilla luodaan ja ylläpidetään Azuressa olevia tietokanta ratkaisuja. Tutustutaan Azuren IaaS (virtualikone), PaaS (palvelu) sekä hybridi SQL palveluihin. Käydään myös läpi muita SQL palvelualustoja Azuressa, kuten PostgreSQL sekä MySQL PaaS palvelut.
Windows
MD-100 Windows Client
Kurssi on poistunut Microsoftin valikoimasta!
Linkistä pääset korvaavan kurssin sivuille MD-102 Microsoft 365 Endpoint Administrator
MD-101 Managing Modern Desktops
Kurssi on poistunut Microsoftin valikoimasta!
Linkistä pääset korvaavan kurssin sivuille MD-102 Microsoft 365 Endpoint Administrator
MD-102 Microsoft 365 Endpoint Administrator
Kurssilla opit Windows-käyttöjärjestelmän ja sovellusten hallinnointiin liittyviä taitoja, käyttäen perinteisiä hallintamenetelmiä, sekä Microsoft 365 teknologioita. Mukana on myös tänä päivänä erittäin tärkeitä tietoturvaan ja tiedon suojaukseen liittyviä aihealueita. Kurssilla käsiteltäviin teknologioihin kuuluvat mm. Azure Active Directory, Autopilot, Microsoft Intune, Defender-tuoteperhe ja Azure Virtual Desktop.
Sami Laiho: Microsoft-tuotteiden vaativa vianselvitys
Kurssilla opitaan, miten työkaluja valitaan ja käytetään sekä mitä noilla työkaluilla oikeastaan näkee. Kaiken vianselvittämisen pohjana on kaksi asiaa, työkalujen käytön hallinta ja vahva juuritason teoreettinen osaaminen. Teoreettisesta osaamisesta ammennetaan ratkaisuja, joita sitten toteutetaan työkaluilla.
Windows sovelluspaketointikurssi
Kurssi tarjoaa kattavan katsauksen nykyaikaisiin sovelluspaketointitekniikoihin Windows-ympäristössä. Opit hyödyntämään MSI- ja MSIX-teknologioita, muokkaamaan olemassa olevia paketteja sekä luomaan uusia paketteja. Kurssilla käsitellään sovellusten jakelutaitoja eri jakelujärjestelmissä. Syvennymme myös Microsoftin Intune-alustaan ja sen intunewin-pakettien luomiseen ja hallintaan. Kurssilla tehtävissä harjoituksissa käytetään Master Packager -työkalun trial-versiota.
Microsoft Security
SC-100 Microsoft Cybersecurity Architect
Kurssilla opit suunnittelemaan ja toteuttamaan tietoturvaratkaisuja sekä strategiaa modernien kyvykkyyksien avulla. Kurssilla tutustutaan Zero Trust-strategiaan ja arkkitehtuuriin sekä identiteetinhallintaan ja riskienhallintaan.
SC-200 Microsoft Security Operations Analyst
Kurssilla opit tutkimaan, reagoimaan ja jäljittämään tietoturvauhkia Azure Sentinelin, Azure Defenderin ja Microsoft 365 Defenderin avulla. Kurssi opastaa myös Kusto Query Language (KQL) kyselykielen käyttöön lokien ja tietojen analysoinnissa.
SC-300: Identity and Access Administrator Associate
Kurssilla opit suunnittelemaan, toteuttamaan ja ylläpitämään identiteetti- ja pääsynhallintaratkaisuja hyödyntäen Azure AD:tä. Kurssi opastaa myös strategiseen suunnitteluun identiteettienhallinnassa sekä hybridiratkaisujen toteuttamisessa.
SC-400 Identity and Access Administrator Associate
Kurssilla opit turvaamaan Microsoft 365 -ympäristön. Koulutuksessa opit hallitsemaan dataa (data governance), sekä suojaamaan organisaation datan. Kurssilla käydään läpi myös tietovuotojen estäminen (data loss prevention), sensitiivisen datan määrittely, arkaluontoisen datan merkitseminen (sensitivity labels) ja Office 365 viestien salaaminen.
SC-900 Microsoft Security, Compliance and Identity Fundamentals
Kurssilla opit perustiedot tietoturvasta, vaatimustenmukaisuudesta sekä identiteetin suojaamisesta Microsoftin pilviympäristössä.
BlackBelt – Securing Windows 10 and Server 2016/2019
Kurssilla maailman johtava tietoturva- ja Windows-asiantuntija Sami Laiho opettaa miten nämä periaatteet otetaan onnistuneesti käyttöön, nostaen tietoturvaa ja olematta heikentämättä käytettävyyttä. Tällä kurssi opit yleisesti miten turvaat modernit käyttöjärjestelmät, niin työasemat kuin palvelimet, niin omassa konesalissa kuin pilvessä.
Power BI
Power BI perusteet
Tämän kurssin jälkeen hallitset Power BI:n perustoiminnot, osaat luoda ja jakaa raportteja ja tunnet hyviä käytäntöjä ja helppoja työtapoja. Bonuksena saat kurssilta mukaasi myös lisämateriaalia sekä –harjoituksia, joiden avulla voit helposti kerrata kurssin aiheita ja syventää oppimistasi.
Power BI jatko – mallinnus
Kurssilla pääset perehtymään käytännönläheisten esimerkkien avulla oleellisimpiin tietomallien toteutuksen toimenpiteisiin. Lisäksi opit hyviä käytäntöjä, joita noudattamalla tietomalleista tulee helposti ylläpidettäviä ja ne tukevat DAX-laskentaa.
Power BI jatko – raportit ja visualisoinnit
Täydennä Power BI perusosaamistasi ja kehity taitavammaksi raporttien laatijaksi tämän tiiviin raportteihin ja visualisointeihin keskittyvän koulutuspäivän avulla. Raportointi- ja analysointinäkymien tulisi tarjota sekä valmiita helppokäyttöisiä yleisnäkymiä, jotka vastaavat ennalta määriteltyihin kysymyksiin, että mahdollisuuden porautua, tutkia dataa ja etsiä vastauksia esiin tulleisiin syventäviin kysymyksiin.
Power BI jatko – pilvipalvelu raporttien kehittäjille
Tässä koulutuksessa tutustutaan perusteellisesti pilvipalvelun ominaisuuksiin ja esimerkiksi hyviin käytäntöihin ryhmitellä Power BI -sisältölajeja eri työtiloihin (dataflows, datasets, reports). Kurssilla keskitytään Pro- ja Premium -lisenssimalleihin, ei Embedded-lisensseihin eikä sovelluskehitykseen.
Power BI -raporttien hyödyntäminen
Tämä puolipäiväinen koulutus perehdyttää Power BI -pilvipalvelun monipuolisiin raporttien käyttömahdollisuuksiin. Käyttötaitojen lisäksi saat hyvät perustiedot raporttien ominaisuuksista, jotta pystyt esittämään kehitysehdotuksia sekä toiveita ja keskustelemaan niistä raporttien laatijoiden kanssa. Kurssilla luodaan myös katsaus Power BI -mobiilisovellukseen.
DAX-perusteet
Kurssilla tutustutaan sekä funktioihin että opetellaan ajattelemaan kaavoja DAX:in tavoin ja uudenlaisen ajattelumallin vahvistaminen onkin yksi kurssin tärkeimmistä tavoitteista. Lisäksi kurssilla otetaan kantaa suorituskykyyn ja hyviin käytäntöihin.
PL-300 Microsoft Power BI Data Analyst
Tällä 3-päiväisellä Microsoftin virallisella MOC-kurssilla (Microsoft Official Courseware) opiskellaan Power BI -raportoinnin eli datan käsittelyn, mallinnuksen, visualisointien ja analysoinnin hyviä käytäntöjä. Koulutuksessa tutustutaan myös erilaisiin sisällön jakelu- sekä suojauskäytäntöihin Power BI -pilvipalvelussa.
Microsoft 365
MS-100 Microsoft 365 Identity and Services
Kurssi on poistunut Microsoftin valikoimasta!
Linkistä pääset korvaavan kurssin sivuille MS-102 Microsoft 365 Administrator
MS-101 Microsoft 365 Mobility and Security
Kurssi on poistunut Microsoftin valikoimasta!
Linkistä pääset korvaavan kurssin sivuille MS-102 Microsoft 365 Administrator
MS-102 Microsoft 365 Administrator
Kurssi on suunnattu Microsoft 365 ylläpitäjille, jotka ottavat Microsoft 365 palvelun käyttöön ja hallinnoivat sitä.
MS-700 Managing Microsoft Teams
Kurssi kattaa Microsoft Teamsin ominaisuuksien läpikäynnin, hallinnoinnin, tietoturvan,vaatimusten mukaisuuden, Teamsin levittämisen organisaatiossa ja Teamsin arkkitehtuurin. Opit päivittämään organisaatiosi Skype For Business -järjestelmästä Teamsiin, verkkoasetusten konfiguroinnin ja sisäisesten sekä ulkoisten käyttäjäien hallinnan.
MS-900 Microsoft 365 Fundamentals
Kurssilla perehdytään Microsoftin pilvipalveluiden käyttöönottoon ja ominaisuuksiin. Käymme läpi mikä on Microsoft Azure sekä miten Microsoft 365 ja Office 365 eroavat toisistaan. Käymme teknisesti läpi Microsoft 365 palvelun sekä vertaamme pilvipalvelua omiin palvelimiin. Tutustumme myös pilvipalveluiden tietoturvaan.
Power Platform
PL-900 Microsoft Power Platform Fundamentals
Kurssilla saat yleiskatsauksen Microsoft Power Platformin ominaisuuksista. Opit tekemään yksinkertaisia Power Apps -sovelluksia, käyttämään Dataverse -datalähdettä, rakentamaan Power BI raportin, automatisoimaan prosessin Power Automaten avulla sekä rakentamaan Chatbotin Power Virtual Agentin avulla.
PL-100 Microsoft Power Platform App Maker 2 pv
Kurssilla käydään syventävästi läpi Microsoft Power Platform-palvelut, ja opitaan rakentamaan liiketoimintasovelluksia ja ratkaisuja Power Appsilla, Power Automatella ja Power BI:llä. Lisäksi kurssilla tutustutaan AI Builder-tekoälyratkaisuun osana liiketoimintasovelluksia.
PL-200: Microsoft Power Platform Functional Consultant 3 pv
Kurssilla käydään läpi Microsoft Power Platformin keskeisimmät asiat, jotta voit toimia toiminnallisen konsultin roolissa. Kurssilla saat syvemmän katsauksen Microsoft Power Platformin ominaisuuksista ja opit itse tekemään Power Apps-sovelluksia, käyttämään Dataverse -datalähdettä, luomaan Power BI-raportteja sekä automatisoimaan prosesseja Power Automaten avulla.
PL-400 Microsoft Power Platform Developer 4 pv
Kurssilla opit suunnittelemaan, kehittämään ja turvaamaan Power Platform-ratkaisuja sekä tekemään vianmäärityksiä. Power Platform Developerina opit rakentamaan liiketoimintaratkaisuja Power Appsille (canvas ja model driven apps), Power Automatelle, Power Appsin Component Frameworkille (PCF), Power Apps portalsille sekä Dataverselle.
PL-500 Microsoft Power Automate RPA Developer 4 pv
Kurssi tarjoaa kattavan koulutuksen Microsoft Power Automate -ratkaisun käytöstä robotiikan prosessiautomaation (RPA) kehittäjänä. Kurssi keskittyy siihen, miten voit hyödyntää Power Automatea tehokkaasti prosessien automatisoinnissa.
PL-600 Microsoft Power Platform Solution Architect 3 pv
Kurssilla opit laajemmin suunnittelemaan, toteuttamaan, turvaamaan, ylläpitämään ja valvomaan Power Platform-ratkaisuja. Kurssi kattaa myös mm. sovellusten elinkaaren hallinnan, erilaiset arkkitehtuurimallit, RPA-prosessit sekä testaus- ja julkaisumallit.
Microsoft Project perusteet 1 pv
Kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat peruskoulutuksen Microsoft Project -sovelluksen käytöstä. Kurssilla käydään läpi Microsoft Project -sovelluksen perusteet projektin perustamisesta ja suunnittelusta aina projektin seurantaan ja raportointiin asti.
Tarvitsetko räätälöidyn koulutustarjouksen tai oletko kenties kiinnostunut koulutuskorteistamme? Ota yhteyttä myyntiimme, Tomi Niemelä tuntee ICT asiantuntijoiden koulutusten erityispiirteet ja pystyy auttamaan laajempienkin kokonaisuuksien kokoamisessa!
Tomi Niemelä
tomi.niemela@corellia.fi
0400 556 854